(Artikkelikuva: Kalevih17)

 

Tikkurilassa tarjoillaan jälleen herkkua koko rahan edestä, kun sekä naiset että miehet pelaavat samana päivänä kotiottelunsa Urheilupuistossa, tulevana lauantaina 22. elokuuta. Naiset kohtaavat Kansallisen Liigan kärkikamppailussa Åland Unitedin klo 14, miehet puolestaan Kolmosen ottelussaan Atletico Malmin klo 19. 

Kansallisen Liigan sarjakärki TiPS lähtee lauantain matsiin tasapeli allaan, kun se nappasi edelliseltä kierrokselta Töölöstä HJK:lta yhden pisteen maalittoman tasapelin päätteeksi. Tätä ennen tikkurilalaiset viilettivät neljän ottelun voittoputkessa. TiPS on yhä ainoa joukkue tämän kauden liigassa, joka ei ole kärsinyt yhtään tappiota. Kokonaisuudessaan TiPS:llä on kasassa yhdeksän kierroksen jälkeen kuusi voittoa ja kolme tasapeliä. 

Åland United puolestaan matkaa Tikkurilaan kahden ottelun voittoputkessa. Edellisellä kierroksella se kukisti Kuopion Palloseuran vieraskentällä lukemin 0-1. Ålandin saldona yhdeksän pelatun kierroksen jälkeen on kuusi voittoa, yksi tasapeli ja kaksi tappiota. TiPS ja Åland kohtasivat toisensa Kansallisen Liigan avauskierroksella, jolloin pisteet jaettiin tasan lukemin 0-0.

Kuinka käy lauantaina, kun nämä kaksi kivenkovaa puolustuspelaamista ja kliinistä hyökkäyspeliä esittävää joukkuetta iskevät yhteen? Pisteistä tullaan taistelemaan varmasti kynsin ja hampain, mitään ei tulevana lauantainakaan tule ilmaiseksi.

Kolmosen lohko B:n sijalla kolme majaileva TiPS lähtee omaan lauantain taistoonsa kahden ottelun voittoputkessa. Edellisellä kierroksella vihreäpaidat kukistivat Valtin vieraissa lukemin 1-2. Kahdeksan kierroksen jälkeen TiPS:llä on kasassa seitsemän voittoa, sekä yksi tasapeli, joilla pistesarake näyttää lukemaa 22. Eroa sarjakärki Futuraan on vain kaksi pistettä.

Miesten lauantain vastustaja Atletico Malmi löytyy tällä hetkellä lohkostaan sijalta kymmenen. Kolme voittoa ja yhteensä 11 pistettä yhdeksästä pelatusta kierroksesta saalistanut Atletico Malmi lähtee lauantain otteluun selkeänä altavastaajana. 

Lämpimästi tervetuloa viihtymään kauden kolmanteen Super Saturday -tapahtumaan, tulevana lauantaina Tikkurilan Urheilupuistoon! Kansallista Liigaa klo 14 alkaen, miesten kolmosta klo 19. 

Viikon 42 kooste / 2024

Viikon 42 kooste Tällä viikolla on tapahtunut paljon isoja ja tärkeitä juttuja! Lisäksi nyt on lähes kaikkien joukkueiden osalta tämä kausi paketissa. Tässä nostoja tältä viikolta: –

Lue lisää »

Naisten uusi U23-joukkue

Naisten uusi U23-joukkue Tikkurilan Palloseura perustaa uuden naisten U23-joukkueen kaudelle 2025! Joukkue tulee pelaamaan Naisten Nelosta, ja tavoitteena on nousta sarjassa ylöspäin. Joukkue harjoittelee kaksi

Lue lisää »

B-tyttöjen avoimet treenit

B-tyttöjen avoimet treenit Tule mukaan TiPS B-tyttöjen avoimiin harjoituksiin viikoilla 44-45! Joukkue pelaa kesällä futista ja talvella futsalia. Kaudella 2025 joukkue pelaa futista T18 Kakkosessa,

Lue lisää »



KAUSIKORTIT
MYYNNISSÄ!

Tule mukaan tukemaan suomalaisen jalkapalloilun tulevia lupauksia, nauti jäseneduista ja saa ilmainen sisäänpääsy edustusjoukkueiden otteluihin. Kausikortista 10€ junioritoimintaan!

Tule mukaan!

TIKKURILAN PALLOSEURA

JALKAPALLOA VIHREÄLLÄ SYKKEELLÄ!

FANIKAUPPA

Tue seuraa ja pukeudu tyylikkäästi!​